Uutisia & päivityksiä


  

27.11.2006

Kävin lauantaina Kemin ryhmänäyttelyssä, jonne olin ilmoittanut Lempin ja DK MVA KLB CH Lapinlumon Lapinlorun eli Mimmin. Mimmi asuu Tanskassa, mutta on minulla lainassa vähän aikaa. Tuomarina toimi Sakari Poti ja paikalla oli 33 suomenlapinkoiraa (joista 22 oli narttuja!). Mimmi sijoittui upeasti PN2:ksi ja koska voittaja oli jo valio, Mimmi sai sertin ja sitä myöten FIN MVA -tittelin! Näyttely oli Mimmille ensimmäinen Suomessa, joten en osannut odottaa aivan näin hienoa menestystä heti alkuun. Onnittelut kasvattaja-omistajalle Sarahille! Lempin tulos rotukehästä oli hienosti PN4 & ROP-vet. Päivän lopuksi se pokkasi vielä isosta kehästä Markku Santamäen arvostellessa BIS-veteraani -voiton!

Kiara ja Mimmi kävivät pari viikkoa sitten lonkkakuvissa, ja ne arvioitiin Kennelliitossa seuraavasti: Kiara B, Mimmi C.


  

19.11.2006

Viimeisimmät näyttelytulokset: Oulun kv-näyttely 7.10. oli meille kaikin puolin erinomainen päivä, sillä ensin Kiara nappasi PN4-sijoituksen (tuom. Zafra Sirik), ja seuraavaksi esiintyi Jeppe tuloksella AVO ERI2 PU3 vara-sert. Päivän kruunasi Pepin hieno suoritus: AVO ERI1, PN3, vara-CACIB sekä kolmas serti, joka teki Pepistä Suomen muotovalion, ensimmäisessä näyttelyssään kaksivuotispäivänsä jälkeen! Siispä onnittelut ensimmäiselle Cantavia-valiolle. Suomenlapinkoirien tuomarina toimi Rodi Hübenthal Ruotsista. Jepen kuvan (vas.) on ottanut Johanna Kuoppala ja Pepin (oik.) Minna Väänänen - kiitokset kuvaajille! Kävimme myös Lappalaiskoirat ry:n syyserikoisnäyttelyssä Kalajoella 22.10., jossa Lempi näyttäytyi ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa tuloksella VET EH2 (tuom. Antti Aarnio), ja Rekku debytoi junioriluokassa Leila Kärkäksen kehässä tuloksella H. Peppi kävi myös Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä Katin kanssa 18.11., ja jälleen hienoin tuloksin: PN2 ja vara-CACIB (tuom. Maija Mäkinen)! Hyvä tytöt!




Lempi kävi silmätarkastuksessa 8.11., silmät ovat edelleen terveet.

Ronjan pennuilla on nyt omat sivunsa, linkit löytyvät Kasvatit-osiosta. Cantavia Kesäheinä eli Kukka on lisätty Omat koirat -osioon.

Kuvia lisätty Lempin, Hertan, Pepin ja Doriksen kuvagalleriohin sekä Pepin sukutauluun (isänisä Rurru). Pieniä parannuksia ja korjauksia tehty sinne tänne.


  

10.9.2006

Pepin kuvasivulle agilitykuva - kiitos Mari Luhtaniemi!


  

3.9.2006

Uusia kuvia Doriksen kuvagalleriassa.

Arttu oli eilen VSP Tuomarinkartanon näyttelyssä 34 kiinanharjakoiran joukosta (tuom. Tom Mather). Lisäksi Artun tyttö Kuutarhan Taikakukka sai viimeisen valionarvoon vaadittavan sertinsä - onnittelut kasvattaja-omistaja Erja Pekkalalle!


  

21.8.2006

Suomenlapinkoiran pentuja syntynyt 18.8. yhdistelmästä Cantavia Leijonamieli x Jäkäläkummun Davvenieida.




Pari näyttelytulosta: Arttu PU5 Norjan voittaja -näyttelyssä Oslossa 12.8. (tuom. Joakim Ohlsson) ja Cantavia Timotei "Rekku" ensimmäisessä näyttelyssään Sotkamossa hienosti PEK1 kolmesta urospennusta (tuom. Esko Nummijärvi).


  

12.8.2006

Kiara on känyt näyttelyissä seuraavasti:

  • Ylivieska 2.7. - PN2 (tuom. Torbjörn Skaar)
  • Ruukki 29.7. - PN3 (tuom. Ritva Raita)
  • Kuopio 4.8. - PN4 (tuom. James D. Sillers)
  • Kuopio 5.8. - PN4 (tuom. Marion Spavin)
  • Kuopio 6.8. - ERI/3 (tuom. Annukka Paloheimo)

Cantavia Tupasvilla "Doris" näyttäytyi ensimmäistä kertaa Ylivieskassa, tuloksena PEK3 (tuom. Pirjo Hjelm), ja Cantavia Leijonamieli "Jeppe" kävi Ruukissa Tuula Prattin arvosteltavana, tuloksena EH1. Kiitos Hannakaisa ja Minna aktiivisuudestanne!

Uusia kuvia Cantavia Timotein eli Rekun sivulla sekä galleriassa kohdassa Pari- ja ryhmäkuvia.


  

29.6.2006

Viimeisimmät kuulumiset: Hertta, Peppi ja Jeppe testattiin OptiGenin prcd-PRA -testillä seuraavin tuloksin:

  • Orso-Farm Qumina terve
  • Cantavia Lounatuuli terve
  • Cantavia Leijonamieli terve

Näyttelyrintamalla on ollut melko hiljaista, mutta Kiara oli kuitenkin ROP Oulun äitienpäivänäyttelyssä 14.5. (tuom. Marjatta Pylvänäinen-Suorsa), ja Helsingin EUV-näyttelystä tuli hieno VAL ERI/2 -sijoitus (tuom. Unto Timonen).




Kiara osallistui myös ensimmäiseen maastojuoksukilpailuunsa Kajaanissa 18.6., tuloksena SA (408 pistettä).

Kuvapäivityksiä seuraavilla sivuilla: Ronjan kuvagalleria, Cantavia Leijonamieli, Cantavia Alive n' Kickin, Hertan jälkeläiset (uusi kuva Orso-Farm Rosmariinista), Elviksen jälkeläiset (Jujucans Moon of Paris), Artun jälkeläiset (Hebblas Tincture Tinsel) ja Kiaran sukutaulu (Siphra's Summernight City).


  

12.5.2006

Pepin lonkka- ja kyynärlausunnot saapuivat tänään: lonkat C, kyynärnivelet 0/0.


  

10.5.2006

Uusi kotisivu on nyt valmis. Tuhannet kiitokset Johanna Kuoppalalle layoutin toteuttamisesta!

  

7.5.2006

Tämän vuoden alkupuoli on ollut hiljainen koiraharrastuksen kannalta. Tässä lyhyt katsaus alkuvuoden tapahtumiin:

Peppi osallistui poropaimennustestiin Narkaudessa 5.3. ja läpäisi sen vaivatta. Peppi oli erittäin innostunut poroista ja osoittautui ketteräksi ja nopeaksi paimentajaksi (joskin tottelevaisuuspuolessa on vielä parantamisen varaa!). Kiitos Katille Pepin ohjaamisesta poroaidassa! Lisää kuvia tapahtumasta Pepin kuvasivulla.

Peppi on käynyt myös terveystarkastuksissa: silmät olivat terveet ja polvet 0-0, lonkkien ja kyynärpäiden lausuntoa odottelemme vielä takaisin Kennelliitosta. Lisäksi Peppi on osallistunut ensimmäiseen epäviralliseen agilitykilpailuunsa voittaen midi-luokan!

Muutamassa näyttelyssäkin on käyty: Kiara oli PN2 ja sai jälleen vara-sertin ja vara-CACIBin Kajaanissa 6.1. (tuomari Cristian Stefanescu). Tampereella 18.3. tuli EH Steven Seymourin arvostellessa, ja Lahden kv:ssä 23.4. tulos oli PN3 (tuom. Manuel Loureiro Borges). Alkuvuoden parhaan tuloksensa Kiara saavutti 30.4. Vaasassa, jossa se oli ROP ja tuli myöskin muotovalioksi (tuom. Paula Heikkinen-Lehkonen)! Valitettavasti Kiara ei ehtinyt jäämään ryhmäkilpailuun. Arttu puolestaan kävi kehässä Turussa 22.1. tuloksena PU4 (tuom. Harry Tast).

Oonan pennut muuttivat uusiin koteihinsa tammikuussa. Timotei ja Tuhatkauno asustavat Haukiputaalla, Tupasvilla Suomussalmella ja Timjami muutti aina Belgiaan asti. Näin kolme ensiksimainittua match show'ssa 9.4. ja kaikki käyttäytyivät oikein reippaasti ja mallikelpoisesti ensimmäisessä koiratapahtumassaan. Rekku ja Vilma uskaltautuivat kehään ja molemmat menestyivät hienosti. Doriksen ensiesiintyminen nähtiin kuukautta myöhemmin Oulussa, sijoituksena BIS-7.


  



Uutisarkistot [2012] [2011] [2010] [2009] [2008] [2007]