Taustaa
Cantavia on pieni kotikennel, jonka vakituiseen muonavahvuuteen kuuluu tällä hetkellä kaksi koiraa. Kennelnimen takana on kolmekymppinen oululainen koiraharrastaja, koulutukseltaan filosofian maisteri (pääaineina englantilainen ja pohjoismainen filologia). Työskentelen teknisenä kirjoittajana/information designerinä ja teen siinä sivussa käännöstöitä. Olen myös julkaissut suomi-englanti-suomi -koirasanakirjan.
Copyright © Koirauutiset
Kiinnostuin koirista jo n. 11-vuotiaana. Yhdellä parhaista ystävistäni, Heidi-Maria Puolakalla, jonka kanssa myöhemmin olimme kämppiksiäkin, oli suloinen suomenlapinkoiranpentu Jäkäläkummun Rolle, väriltään musta valkoisin merkein. Se eli pitkän elämän saavuttaen lähes 17 vuoden iän. Tutustuin pikkutyttönä myös Rollen sukulaisiin, joiden joukossa oli sen emä FIN MVA Belladonna. Bellasta tuli Jäkäläkummun kennelin (om. Tapio Kakko) kantanarttu, ja Tapiolta hankin sitten aikanaan ensimmäisen koirani, Jäkäläkummun Ensi-Lempin (Bellan tyttärentyttärentytär). Tämä tapahtui vasta v. 1997, sillä pikkusiskoni allergian vuoksi en voinut ottaa koiraa ennen kuin muutin pois kotoa.
Vaikka minulla ei ollutkaan omaa koiraa, osallistuin silti aktiivisesti koiratapahtumiin. Anna Reetta Lintelä, joka niihin aikoihin omisti huippuvoitokkaita maltankoiria ja samojedeja, sattui asumaan lähistöllä, ja niinpä kulutin ahkerasti aikaa hänen luonaan. Aloin myös käydä koiranäyttelyissä ja myöhemmin osallistuin junior handler -kilpailuihinkin. Oman koiran puuttumisen vuoksi jouduin lainaamaan muiden koiria ja sen ansiosta pääsin kokeilemaan monia eri rotuja, mm.
tiibetinspanieleita, bichon friséitä, sealyhaminterriereitä, samojedeja, venäjänvinttikoiria, welsh corgeja, maltankoiria jne. Suurimmat voittoni saavutin kuitenkin suomenlapinkoiran kanssa: KANS & FIN & N MVA Jäkäläkummun Kamomilla oli vielä pentuluokassa, kun voitimme SM-osakilpailun juhannuksena 1994. SM-finaali pidettiin joulukuussa 1994, jolloin Milla oli saavuttanut 14 kuukauden kypsän iän. Finaalin arvosteli Paula Heikkinen-Lehkonen, ja suureksi yllätyksekseni ja ilokseni me voitimme!
Copyright © Derek Whitehouse
Suomen mestarina olin oikeutettu osallistumaan junior handlereiden MM-kisaan, joka pidettiin Isossa-Britanniassa Cruftsin
näyttelyssä v. 1995. Olin tietysti toivonut kilpailukoirakseni suomenlapinkoiraa, mutta Import Register -säännöt kielsivät
maassa harvinaisen rodun esittämisen MM-finaalissa. Lapinkoiran sijaan sain buhundin, Ch Reinark Duffyn, joka oli sijoittunut ko. näyttelyssä RYP-2:ksi. Emme päässeet kymmenen parhaan joukkoon, mutta se ei haitannut ollenkaan, olihan
kokemus jo itsessään jotain ainutlaatuista.
Täytin samana vuonna 17 vuotta enkä saanut siis enää kilpailla junior handlerissa, mutta jatkoin tietysti koirien
esittämistä rotukehissä.
Copyrights © Marko Oja, Katariina Lahikainen, Lillian Petersen & Tiina Kaakinen
Kuten jo edellä mainitsin, sain rakkaan Lempini v. 1997, juuri ennen lakkiaisiani. Saman vuoden syksynä aloitin yliopisto-opintoni, ja meillä oli Heidi-Marian ja hänen koiriensa Rollen ja FIN MVA Jäkäläkummun Karrikipparin kanssa yhteinen asunto. V. 1998 lähdin Tanskaan puoleksi vuodeksi vaihto-oppilaaksi Odensen yliopistoon ja luonnollisesti harrastin sielläkin koiria Sarah ja Sonia Brandesin (Lapinlumon kennel) suosiollisella avustuksella. Tanskassa opiskelun jälkeen lähdin vielä puoleksi vuodeksi Cornwalliin, Englantiin, jossa työskentelin kenneltyttönä Clive ja Dorothy Muzzellen Chelville-suomenlapinkoirakennelissä.
Vuosi sen jälkeen, kun olin palannut kotiin Englannista, hankin Lempille seuraksi Hertan (FIN MVA Orso-Farm Qumina). Näiden kahden kanssani asuvan nelijalkaisen lisäksi olen viime vuosien aikana saanut kunnian omistaa muitakin hienoja koiria, joiden kanssa olen kiertänyt näyttelyissä ja muissa koiraharrastuksissa. Nämä kaikki on esitelty tarkemmin kuvien kera Omat koirat -osiossa. Haluankin tässä yhteydessä kiittää näiden koirien kasvattajia, osaomistajia ja muita asianosaisia kaikesta mahdollisesta.
Kennelnimeni on myönnetty vuonna 1997, mutta ensimmäinen pentue Cantavia-nimelle syntyi vasta vuonna 2001. Pentueita syntyy vain yksi tai kaksi vuodessa, joten pentuja on saatavilla vain harvakseltaan. Sijoitan yleensä jokaisesta pentueesta narttupennun, jotta voin pitää enemmän jalostusmateriaalia ilman, että koiramäärä kotona kasvaisi kovin suureksi.
Toivottavasti viihdyt sivuilla ja jätäthän viestin vieraskirjaan!
Petra