![]() ![]() ![]() ![]() |
||
![]() |
||
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
||
![]() |
||
|
Narttukoiran sijoittaminen tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että kasvattaja luovuttaa koiran vastaanottajalle joko maksutta tai takuusummaa vastaan (korkeintaan puolet pennun myyntihinnasta) ja saa siitä myöhemmin "maksuksi" yhden pentueen. Sijoitus pitää kuitenkin sisällään muutakin kuin "ilmaisen koiran", ja tässä kirjoituksessa esittelen omia näkemyksiäni aiheesta. Sijoitan pääsääntöisesti jokaisesta pentueesta yhden narttupennun, ja pyrin luonnollisestikin valitsemaan sijoituskoiraksi aina sillä hetkellä mielestäni lupaavimman yksilön - onhan pennusta tarkoitus myöhemmin tulla sukunsa jatkaja. Sijoitussopimus tehdään Suomen Kennelliiton sopimuskaavakkeella. Sopimus on voimassa siihen asti, että olen teettänyt koiralla pentueen tai se täyttää neljä vuotta, minkä jälkeen koiran omistajuus siirretään vastaanottajalle. Mikäli katson, että koira ei luonteensa, terveytensä tai ulkomuotonsa puolesta sovellu jalostukseen, omistajuus voidaan siirtää vastaanottajalle jo aikaisemmassa vaiheessa. Sijoitussopimuksessa "pentueella" tarkoitetaan sitä, että narttu on synnyttänyt - olipa tuloksena sitten kymmenen villiviikaria tai yksi kuollut pentu. Älä koskaan suostu sopimukseen, jossa asetetaan ehtoja pentuekoon tai pentujen sukupuolen suhteen. Harkitse tarkkaan myös sopimusta, jonka täyttymisen ehtona on kaksi pentuetta, sillä se on sallittua vain erityisen arvokkaan, vaikkapa tuontikoiran kohdalla. Etsin sijoituskoteja ensisijaisesti n. 100 km:n säteellä Oulusta, ettei näyttelykäynneistä, terveystarkastuksista ja pennuttamisesta tulisi kohtuuttoman vaikeita pitkän matkan takia. Kauemmaskin olen valmis sijoittamaan, mutta siinä tapauksessa sijoituskodin on oltava erityisen joustava ja yhteistyökykyinen. Ensiarvoisen tärkeää on se, että kaukana asuva sijoitusperhe osaa tarkkailla nartun juoksuaikoja, sillä muuten astuttaminen on ongelmallista. Juoksujen alkamisesta pitää aina ilmoittaa viipymättä minulle. Vastaanottaja vastaa koiran normaaleista elinkustannuksista: esimerkiksi ruokinnasta, normaaliin elämään liittyvistä eläinlääkärikäynneistä (rokotukset, mahdolliset sairastumiset jne.) sekä koiran tarvikkeista. Minä luovuttajana taas vastaan jalostukseen liittyvistä pakollisista terveystarkastuksista (lonkkakuvaus ja silmätarkastus), kaikista pennutukseen liittyvistä kuluista sekä näyttelykuluista silloin, kun haluan koiran osallistuvan johonkin tiettyyn näyttelyyn. Vastaanottaja saa toki halutessaan käyttää koiraa näyttelyissä ja kokeissa myös omalla kustannuksellaan. Näyttelyttämis- ja kilpailuoikeus on siis molemmilla osapuolilla, ja osallistumisista sovitaan mieluiten yhdessä. Ilmoitan aina hyvissä ajoin, mikäli olen aikeissa viedä koiran näyttelyyn. Vastaanottajan tulisi silloin huolehtia, että koiralla on rokotukset voimassa ja se on sopivan painoinen (ei liian lihava eikä liian laiha). Myös turkin tulisi olla näyttelykunnossa, eli jos koira tiputtaa pohjavillaansa juuri näyttelyn alla, toivoisin, että minulle ilmoitettaisiin siitä. Tähän asti kaikki sijoitukseni ovat sujuneet ongelmitta ja sijoituskodit ovat olleet erinomaisia. Tapanani ei ole soitella vähän väliä vaivaksi asti ja painostaa harrastamaan, eli sellaista ei tarvitse pelätä. Jonkinlainen näyttelykoulutus olisi tietysti suotavaa, eli koira opetettaisiin seisomaan käskystä paikallaan, ravaamaan kiskomatta ihmisen vasemmalla puolella sekä totutettaisiin siihen, että siltä katsotaan hampaat ja kopeloidaan muutenkin. Nämä ovat suhteellisen helppoja asioita opettaa, muutama minuutti seisomista ja vierellä ravaamista silloin tällöin riittää. Kotona käyviä vieraita voi pyytää katsomaan koiran hampaat. Sijoitusperheen tulisi valmistautua henkisesti siihen, että koira saattaa olla minulla silloin tällöin muutaman päivän näyttelyreissujen sekä astutuksen takia. Itse pennutus on luku erikseen, silloin koira on poissa kotoa 7-8 viikkoa. Voin tietyissä tapauksissa suostua myös siihen, että koira synnyttää kotonaan ja sijoituskoti hoitaa pentueen, mikäli se on molempien osapuolten kannalta hyvä ratkaisu. Tiivistettynä vastaanottajan velvollisuuksiin kuuluu siis koiran kunnossa pitäminen ja hyvä hoito, säännöllinen rokottaminen ja muusta terveydestä huolehtiminen, juoksuajoista ilmoittaminen sekä koiran luovuttaminen minulle esimerkiksi näyttelymatkoja ja pennutusta varten (useat näistä kohdista pätevät tietysti kaikkiin koiriin, ei ainoastaan sijoituskoiriin). Vastaanottaja ei saa siirtää koiraa kolmannelle osapuolelle, eikä lopettaa koiraa ilman luovuttajan suostumusta. Luovuttajalla ei ole oikeutta purkaa sijoitussopimusta ja saada koiraa takaisin, paitsi jos vastaanottaja rikkoo sijoitussopimusta olennaisesti. [Takaisin] |
||